Lavalta lavalle – CT vastaa tekniikasta monilla suurilla festareilla
Creative Technology vastaa tänä kesänä ääni-, valo– ja videotekniikasta useimpien suurten festareiden merkittävillä lavoilla.
CT on Tuskan tekninen kumppani. “Me hoidamme Tuskassa kolmen lavan tekniikan”, kertoo Tuomas Hollmerus, Creative Technologyn Head of Audio: “llosaaressa meidän vastuullamme on kolme lavaa ja Ruisrockissa Rantalava.”
Creative Technology on myös Flow-festivaalien pitkäaikainen tuotantokumppani.
“Flow-festivaali on erityinen valaistuksen kannalta”, sanoo Klaus Eklund, Creative Technologyn Head of Light: “Esimerkiksi Silver Arena on teltassa, mikä antaa valotekniikalle todella mahdollisuuden päästä oikeuksiinsa.”
Teknologia kehittyy: uusia ratkaisuja kaupunkifestareille
Creative Technology kehittää jatkuvasti festivaalien teknisiä ratkaisujaan.
Tänä kesänä uusinta ääniteknologiaa hyödynnetään tapahtumissa, jotka edellyttävät moderneja ja tarkkaan räätälöityjä ratkaisuja. Blockfest on tästä yksi esimerkki: sen keskikaupungille sijoittuvat lavat ovat aiheuttaneet meluongelmia jo pitkään.
“Blockfestin kakkoslavalla on ollut vuosia haasteita melun kanssa”, kertoo Hollmerus: “Me tarjosimme siihen ratkaisun: hajautetun toteutuksen, jossa on enemmän viivelinjoja ja tarkemmin rajattu äänialue.”
Näin pyritään ratkaisemaan monivuotinen meluongelma, johon järjestäjät ovat halunneet puuttua.
“Olemme käyttäneet samoja ratkaisuja myös esimerkiksi Allas Poolilla, joka on niin ikään kaupunkiympäristössä.”
Creative Technologyn valotekniikan kalustoa on päivitetty kesän festareita silmällä pitäen. “Olemme täydentäneet kalustoa uusilla lavavaloilla. Tänä kesänä käytössä on myös uusia heittimiä”, sanoo valoista vastaava Eklund: “Kokonaisuus elää aina sen mukaan, mitä kukin artisti tuo mukanaan. Monilla on omat valomiehensä.”
Festariolosuhteet vaativat huolellista valmistautumista
Festareiden sää voi olla viimeiseen asti kysymysmerkki.
“Festareilla ollaan sään armoilla”, Hollmerus myöntää: “Mutta kaikenlaisiin skenaarioihin ollaan pyritty valmistautumaan.”
Sää vaikuttaa myös siihen, miltä lavan valaistusratkaisut ja muut show’n elementit näyttävät.
“Uudet lamput ovat säänkestäviä”, kertoo Eklund: “Mutta jos tuulee kovasti, savu ei pysy paikallaan, eivätkä esimerkiksi valokeilat näy yleisölle samalla tavalla.”
Ammattitaitoinen tiimi osaa kuitenkin aina sopeuttaa tekniikkaa niin, että yleisö saa parhaan mahdollisen kokemuksen.
Onnistuneet festarit pystytyksestä purkuun
Tapahtumatekniikan onnistuminen näkyy yleisölle siten, ettei sitä juurikaan huomaa: ääni, valot ja muut visuaaliset elementit ovat niin luonteva osa kokonaisuutta, että huomio kiinnittyy itse esiintyjään. Toisinaan lavatekniikka on kuitenkin niin vaikuttavaa, että se aiheuttaa jo itsessään wow-elämyksen.
Entä, miten kulissien takana tiedetään, että kaikki meni nappiin?
”Usein tulee jo festarien aikana esiintyjältä palautetta – ‘kiitti, hyvin vedetty’”, Eklund kertoo. Onnistuminen näkyy myös käytännön tasolla: “Se näkyy siinä, että pysytään aikataulussa, purku sujuu hyvin ja missään vaiheessa ei tule vahinkoa ihmisille tai kalustolle.”
“Kun asiakkaat poistuvat tyytyväisinä, tietää, että ollaan onnistuttu”, Hollmerus sanoo: “Se on kaikkien tahtotila – jengi nauttii festareista, ja kaikki saadaan vietyä turvallisesti läpi.”
Tekniikkatiimi näkee kaiken lintuperspektiivistä, joten mikään ei jää huomaamatta. Mutta tuleeko joskus tilanteita, joissa yleisö huomaisi, että äänessä olisi häikkää?
“Ei meidän keikoilla”, Hollmerus naurahtaa.
Kuva: Petri Anttila