CT Finlandin Vantaan varaston huolto-osastolla työskentelee päivittäin kahdesta viiteen henkilöä. Huolto-osasto on Tukes-rekisteriin merkitty sähkölaitehuolto, ja osastolla noudatetaan voimassa olevia turvallisuusmääräyksiä tarkasti. Tilat on rakennettu korjaustoimintaa silmällä pitäen ja työntekijät on koulutettu laitteiden huolto- ja korjaustoimenpiteitä varten muun muassa tuotevalmistajien koulutuksissa. Huolto-osasto tekee korjauksia myös talon ulkopuolisille asiakkalle ja on mm. sertifioitu Barco ja Epson -projektorien huoltopiste.
Varaston sujuva toiminta mahdollistaa onnistuneet projektit
”Pidämme huolen, että huollosta lähtevät laitteet ovat turvallisia ja toimintavarmoja teknikoillemme käyttää. Keikoillekaan ei tarvitse varata niin paljoa varalaitteistoa, kun voidaan luottaa siihen, että huollettu laite toimii.
Huolto-osaston työntekijöiden vastuulla on kaikki käytössä olevan kaluston huolto- ja korjaustoiminta. Se vähä mitä ei itse pystytä korjaamaan, hoidetaan kauttamme eteenpäin korjattavaksi. Työtilanteesta riippuen pyrimme tekemään myös ennaltaehkäisevää huoltoa, eli ns. ylläpitohuoltoa.
Lisäksi valmistamme mm. erikoiskaapeleita ja muuta, mitä ei kaupasta valmiina saa. Pidämme itse huolta kaikista tarvitsemistamme työkaluista, varaosista ja muista tarvikkeista sekä mahdollisista koulutustarpeista. Täältä teknikkomme saavat tarpeen tullen avustusta laitteiden käyttöön ja ominaisuuksiin liittyvissä asioissa.”
– Juha Palin, Service Manager
Vantaan varaston koko sekä henkilöstö ovat kasvaneet merkittävästi CT:n yrityskaupan myötä. Lisätila mahdollistaa enemmän organisaation sisäistä laitevuokrausta muista toimipaikoista. Varastolta löytyy muun muassa käytössä olevia liikkuvia lamppuja 1240 kappaletta ja konventionaalisia lamppuja jopa 2859 kappaletta.
Valo-osastolla työskentelevän Markku Myllymäen työtehtäviin kuuluu valo-osaston teknikoiden ja projektipäälliköiden avustus kaikissa valotekniikkaan liittyvissä asioissa, tapahtumapaikoilla vierailu sekä tuotantojen suunnittelu ja kalustaminen.
”Varaston kehittäminen muun varastotiimin sekä varastopäällikön kanssa kuuluu työtehtäviini. Tästä esimerkkinä, esimerkiksi varaston hyllypaikkojen suunnittelu on minun käsialaani. Lisäksi työskentelen valo-osaston yleisen ylläpidon ja suunnittelun parissa. Suunnittelen laitteille huoltoviikkoja, jolloin otetaan isommalla porukalla suuri määrä laitteita esille ja tehdään niille vuosihuolto.
Kiireisinä hetkinä varastolla työskentelee useita kymmeniä ihmisiä, jolloin kaikkien on puhallettava yhteen hiileen. Toimiva yhteistyö kaikkien täällä työskentelevien kanssa on ensisijaisen tärkeää. Hyvällä yhteistyöllä hommat saadaan hoitumaan nopeasti ja tehokkaasti hektisinäkin aikoina, turvallisuutta unohtamatta.
Haastavaa hommasta toisinaan tekee juuri hektisyys, jolloin laitteita on varastolla enää vähän jäljellä. Jäljellä olevaa tekniikkaa pitäisi sitten sovittaa suoraan toiselta keikalta toiselle ja saada homma osumaan molempiin aikatauluihin. Ja jos joku laite sattuukin olemaan rikki, tilalle pitää kiireellä etsiä korvaava tuote, joka sekin saattaa vielä olla kolmannella keikalla. Parasta kuitenkin on se, että yksikään työpäivä ei ole samanlainen. Se pitää mielenkiintoa yllä, kun ei pääse tulemaan tylsää.”
– Markku Myllymäki, Tech Support – Lighting
Kuvat: Janne Saarinen
Creative Technology
