Miksi yritystapahtuman tekniikasta ei kannata tinkiä?

  • Tapahtumat
11. lokakuu 2023
Yritystapahtumissa ollaan monessa tapauksessa palattu pandemiaa edeltäviin aikoihin. Yrityksillä ja yhteisöillä on vahva halu kohdata kasvokkain, mikä on johtanut erilaisten yritystapahtumien, lanseerausten, yhtiökokousten, seminaarien ja kokousten elävöitymiseen. Onko jotain muuttunut? Alta löydät CT:n vinkkejä onnistuneeseen yritystapahtumaan.
yritystapahtumat CT Finland
Paluu entiseen yritystapahtumissa?

Pandemian aikana yritystapahtumissa tehtiin merkittävä digitaalinen loikka. Esimerkiksi suuret yhtiökokoukset voitiin järjestää etänä, mikä lisäsi digitaalisten välineiden käyttöä. Osa yrityksistä oppi hyödyntämään niiden etuja ja esimerkiksi webinaarien helppous mahdollisti tilaisuuksien järjestämisen riippumatta osallistujien ja esiintyjien maantieteellisestä sijainnista. 

Pandemian jälkeen osa yrityksistä jätti uudet digitaaliset työkalut osaksi livetapahtumia, mikä mahdollistaa paikan päällä ja verkossa olevien yleisöjen kohtaamiset. 

Toisaalta iso osa yrityksistä palasi täysin livetapahtumiin ja on hyödyntänyt fyysisen läsnäolon mahdollisuuksia samalla tavalla kuin ennen pandemiaa. Tapahtumatekniikka on viime vuosina ottanut suuria harppauksia eteenpäin, ja näitä parannuksia hyödynnetään aktiivisesti.

Positiivinen tunnejälki toteutuu kun kaikki toimii

Olipa tapahtuma sitten livenä, hybridinä tai kokonaan virtuaalisena, kokous- ja tapahtumatekniikka on kriittisessä roolissa onnistuneen tapahtuman järjestämisessä. Esimerkiksi yhtiökokouksissa hyvin toimiva tapahtumatekniikka edistää osakkeenomistajien demokraattista osallistumista, kun äänestykset, keskustelut ja esitystekniikka toimivat kaikille yhtäläisesti. 

Tapahtumatekniikan avulla esiintyjät voidaan tuoda lähemmäksi osallistujia esimerkiksi näyttöjen ja videokuvan välityksellä. Lisäksi laadukas tapahtumatekniikka vahvistaa kävijän positiivista tunnejälkeä. Tapahtuma on onnistunut, kun osallistujat kokevat, että tilaisuus on tarjonnut vastinetta heidän ajalleen.

Tapahtumatekniikka palvelee osallistujia, esiintyjiä ja järjestäjiä

Toimiva tapahtumatekniikka hyödyttää kaikkia tapahtuman osapuolia, jonka vuoksi järjestäjien tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen.

  • Yleisö saa positiivisen kokemuksen ja elämyksiä äänen ja kuvan kautta. 
  • Esiintyjät voivat keskittyä omaan esiintymiseensä eikä heidän tarvitse huolehtia teknisistä yksityiskohdista.
  • Järjestäjä puolestaan voi olla rauhallisin mielin, kun tuotanto sujuu saumattomasti.

Hyvä tapahtumatekniikkakumppani huomioi kaikki yllä mainitut osapuolet ja pystyy ratkaisemaan mahdolliset haasteet nopeasti sekä ammattitaidolla.

Me CT:llä haluamme varmistaa, että tapahtuman järjestäjä voi keskittyä olennaiseen ilman teknisiä huolia.

Yhtiökokouksista onnistuneita tekniikan avulla

Yhtiökokoukset ovat jokakeväinen sarja tapahtumia. Näissä tilaisuuksissa tekniikan tulee palvella esitettyä asiaa jopa korostuneen tarpeenmukaisesti. Pöytäkirjojen näkyminen kaikille, puheenjohtajiston kommenttien kuuluminen ja yleisökysymysten poimiminen kameroilla ovat vain osa siitä teknisestä kokonaisuudesta, jonka tulee toimia ehdottoman tehokkaasti kokouksen onnistumiseksi niin kävijän kuin osakeyhtiölain näkökulmasta. Näin ollen tekniikkaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Kun osakkeenomistajat kokevat olevansa tasa-arvoisia kokouksessa ja voivat ilmaista äänensä, kokous voidaan katsoa onnistuneeksi.

Miksi tehdä tapahtumia yhdessä Creative Technologyn kanssa?

Creative Technology on tehnyt merkittäviä investointeja laitteistoonsa viime aikoina. Samalla CT panostaa henkilökuntansa osaamiseen ja työhyvinvointiin. Tämä on erityisen tärkeää, kun tarvitaan uusia ideoita, nopeita ratkaisuja ja can do -asennetta. Tällä tavoin voimme tarjota asiakkaillemme alan huippuosaamista ja parhaat laitteet, jotka auttavat toteuttamaan onnistuneet tapahtumat vuosikymmenten kokemuksen tuomalla varmuudella.

Globaalina toimijana CT tarjoaa samoja palveluita niin Suomen rajojen sisällä kuin ulkomaillakin. Eri maissa sijaitsevien toimipisteidemme avulla pystymme palvelemaan sekä kotimaisia että kansainvälisiä asiakkaitamme ympäri maailman kustannustehokkaasti, vastuullisesti ja aikaa säästäen.

Olipa sitten kyseessä pieni tai suuri tapahtuma, teemme luovat ideat todeksi Creative Technologyn tapahtumatekniikan avulla.

 

Ota yhteyttä

Etsitkö tapahtumatekniikan kumppania tapahtumaasi? Ota yhteyttä myyntiimme ja suunnitellaan seuraavaa tapahtumaasi:

Hannu Hautalahti – Sales Manager, Creative Technology Finland

hannu.hautalahti@ct-group.com

Pyydä tarjous

Etsitkö tekniikan palveluita tapahtumaasi? Ota yhteyttä, niin palaamme asiaan pian!

Ota yhteyttä